Enrique Vila-Matas: Bartleby ja kumppanit (suom. Anu Partanen)
”Heräsin aikaisin, ja aamiaista valmistaessani ajattelin kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät kirjoita, ja huomasin äkkiä, että itse asiassa yli 99 prosenttia ihmiskunnasta on mieluiten kirjoittamatta, puhtaaseen Bartleby-tyyliin. Hermostuin tuon musertavan luvun takia.”
Kylläpä löytyykin taas kirjahyllystä helmiä. Ja miksi Vila-Matasta ei ole suomennettu enempää???
”Minulla ei ole koskaan ollut onnea naisten kanssa, olen alistunut kyttyräselän kohtalooni, kaikki lähisukulaiseni ovat kuolleet, olen surkea ja yksinäinen mies, joka työskentelee kauheassa toimistossa. Muuten olen kyllä onnellinen. Varsinkin tänään, 8. heinäkuuta vuonna 1999, sillä aloitan tämän päiväkirjan, ja siitä tulee myös vihko, johon merkitsen näkymätöntä tekstiä kommentoivia alaviitteitä, joiden toivon osoittavan kykyni bartlebyjen jäljittäjänä.”
”Tunnemme kaikki bartlebyjä, ihmisiä, joissa asuu syvällinen maailman kieltäminen. He saavat nimensä Bartlebyltä, Herman Melvillen kertomuksen kopistilta, jonka ei koskaan nähty lukevan mitään, ei edes sanomalehteä, ja joka pitkät tovit vain seisoskeli katsellen ulos sermin takana olevasta kelmeästä ikkunasta tiiliseinään Wall Streetillä; hän ei koskaan juonut olutta, ei teetä tai kahvia kuten muut, ei koskaan käynyt missään, sillä hän asui toimistossa, vietti siellä sunnuntaitkin, ei koskaan sanonut kuka oli, mistä tuli tai oliko hänellä sukulaisia jossakin, ja kysyttäessä missä hän oli syntynyt tai pyydettäessä tekemään jotakin tai kertomaan itsestään, hän vastasi aina: ’Mieluiten en’.”
Kirja siis kertoo miehestä, joka jäljittää maailman bartlebyitä, erityisesti kirjailijoita, jotka lopettavat kirjoittamisen. Kirja on mahtava teos ihmiselle, joka rakastaa kirjallisia anekdootteja.
Vihkoonsa tämä siteeraa mm. Schopenhaueria: ”Huonot kirjat ovat älyllistä myrkkyä, joka tuhoaa hengen. Ja koska sen sijaan että lukisi parasta mitä eri aikakausina on syntynyt, suurin osa ihmisistä keskittyy lukemaan viimeisiä uutuuksia, kirjailijat keskittyvät ahtaaseen ilmassa olevien ajatusten piiriin ja yleisö uppoaa yhä syvemmälle omaan mutaansa.”
Tai Oscar Wildea: ”Kirjoituksessaan The Critic as Artist Oscar Wilde ilmaisi vanhan toiveensa: ’olla tekemättä mitään, ja se on vaikeinta maailmassa, kaikkein vaikeinta ja älyllisintä.’”
Kirjailija Paul Valéryn tekstiä: ”Monsieur Teste ei millään muotoa ollut filosofi. Ei edes kirjallinen henkilö. Sen ansiosta hän ajatteli paljon. Sillä mitä enemmän kirjoittaa, sitä vähemmän ajattelee.”
Kirja sisältää enemmän pieniä pätkiä, välähdyksiä, lauseita, kirjailijoiden elämää kirjoittamiseen (ja lukemiseen) ja luomiseen liittyen; kirjailijakohtaloita. Miksi kirjoittaa? Miksi sitten on tärkeää, että kirjallisuutta tehdään?
”Kirjallisuus, vaikka kuinka haluaisimme sen kieltää, pyrkii pelastamaan unohdukselta kaiken sen, minkä yli moderni katse koettaa ehdottoman välinpitämättömästi liukua, päivä päivältä moraalittomampana.”
Vila-Matas on käynyt Suomessakin ja Helsingin sanomien mukaan tämä oli valmistautunut Suomen matkalleen katsomalla vaimonsa kanssa Aki Kaurismäen elokuvia:
”Kyllä niiden antama kuva Suomesta vähän pelotti.”, hän totesi.
Kirja ei ole tylsä, kuivakka kirjallisuushistoria vaan valitsemallaan teemalla Vila-Matas saa aikaan kiinnostavan ja hauskan kokonaisuuden:
”Modernilla näyllä kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat halvaantuneet luomisen absoluuttisen ulottuvuuden edessä, on takanaan pitkä historia. Mutta paradoksaalisesti kirjoituskyvyttömätkin luovat kirjallisuutta. Kuten Marcel Bénabou sanoo teoksessaan Miksi en ole kirjoittanut ainoatakaan kirjoistani: ’Hyvä lukija, älä missään nimessä kuvittele, että kirjat joita en ole kirjoittanut eivät olisi mitään. Päinvastoin (tulkoon se kerralla selväksi) ne ikään kuin väreilevät maailmankirjallisuuden taustalla’.”
Vila-Matas tuntuu kirjoissaan pyörivän kirjallisuusaiheiden parissa enemmänkin. Bartlebyn ja kumppanien jälkeen ilmestynyt El mal de Montano (ei ilmeisesti suomennettu!) käsittelee kirjallisuutta tautina, josta päähenkilö pyrkii eroon, vuonna 2015 englanniksi ilmestynyt Never Any End to Paris Pariisin kirjallisuusskeneä ja 2021 ilmestynyt Mac And His Problem on romaani miehestä, joka ei kirjoita romaaniaan vaan päiväkirjaa.
Toistan siis kysymykseni: Miksi Vila-Matasta ei ole suomennettu enempää???
Ja nöyrästi tilaan Never Any End To Paris ja Mac And His Problem -kirjat Amazonista. Samalla huomaan, että kirjahyllyn siivoaminen tuottaa lisäongelmia sen sijaan, että vähentäisi kirjojen määrää…
