Teimme pääsiäisenä mieheni kanssa kirjallisen matkan Ranskaan. Matkasimme ensin Cabourgiin, joka Marcel Proustin teoksessa Kadonnutta aikaa etsimässä on Balbec, ja hengitimme samaa Atlantin henkeä kuin Proust ja tämän Kertoja noin sata vuotta sitten. Sen jälkeen palasimme Pariisiin. Ensimmäinen kohde oli tietysti kirjakauppa.
Shakespeare & Company on toki legendaarinen, mutta kokemuksessa on helposti jotain ärsyttävää. Ensin pitää jonottaa, sisäänpäästäjä kohtelee asiakkaita itsevaltiasmaisen tympeästi, sisällä on kauhea ruuhka, valokuvia ei saa ottaa (miksi muuten?!?) ja kassalla yritetään vielä tunkea jotain kirjakaupan leimoja ostettuihin kirjoihin. Kun pääsee ulos, tekee mieli mennä ”oikeaan” kirjakauppaan.
Me skippasimme Shakespeare & Companyn suosiolla ja kävelimme toiselle puolelle Seineä, Smith&Son -kirjakauppaan Tuileries’n puiston kupeeseen.
Ja sieltähän löytyi vaikka mitä.
Kun kirjavinkkejä Pariisista toivottiin, tässä ostokseni:
Virginia Woolf: How Should One Read a Book?
“Yet who reads to bring about an end, however desirable? Are there not some pursuits that we practice because they are good in themselves, and some pleasures that are final? And is not this among them?”
Woolfin essee lukemisesta ja Sheila Hetin esipuhe ja jälkisanat, jotka vievät kirjasta itse asiassa valtaosan. Hetin puheenvuoro on silti kiinnostava. Esipuheessa: A Shadow Shape tämä pohtii sitä, kuinka kirjasta jää jonkinlainen varjomuoto, kun sen lukemisesta on vähän aikaa. Se vähän kuin ”kummittelee” mielessä etsien hahmoa. Monen kirjan kohdalla tuntuu siltä, että ei oikein muista mikä tarina oli tai keitä henkilöhahmotkaan olivat, mutta kirjasta on silti jollain toisella, tasolla selkeä muistikuva. Vähän kuin uni. Herätessä tunteen tasolla uni on selkeäpiirteinen ja tarkka. Kun sitä alkaa kertoa jollekin toiselle, siitä paljastuu outoja aukkoja ja uni tuntuu epämääräiseltä ja sekavalta.
Yale Reviewn hieno artikkeli esseestä löytyy täältä.
Lynn Slater: How to be Old
“I was searching for an understanding of how I would live my life as an older person, what possible identities I could assume, what potential existed in me despite the anxiety of not knowing about this new time of life.”
Tämän kirjan ehdin jo lukaista. Lyn Slater on Instagram-tähti Icon Accidental @iconaccidental, jota olen seurannut yli 700.000 muun ihmisen kanssa Instassa. Tämän tarina on kiehtova ja inspiroiva, joten kun kirja ilmestyi, halusin sen lukea.
Kirjassa Slater käy läpi vuosikymmenen (60-70 v) elämässään. Kertomus on kuin Tuhkimo-tarina paitsi että tässä tapauksessa Tuhkimo ei ole mikään tahdoton odottelija vaan utelias toimija. Slater kertoo tarinansa Instavaikuttajaksi, kyllästymisensä kaupallistamaan elämäänsä ja kuinka haluaa lopulta määrittää sanan ”vanha” omalla tavallaan, ei tulla kutsutuksi kliseisesti ”senioriksi”.
Kirjan alku oli hieman kömpelö, kirjoitustyyli ei ehkä ole niin sujuvaa, mutta kun tässä pääsee vauhtiin, kirja on täynnä osuvia havaintoja niin muodista, iästä kuin siitä kuinka helposti ihminen vaipuu näkymättömiin. Slaterilla vaatetus on tapa olla näkyvä ja olemassa, tapa osoittaa identiteettiä. Itselleni muoti on ajatuksista helposti kaukana (nauroin miehelleni, että kotityöviikkoina puen joka päivä samat vaatteet päälle…), mutta ajatus on laajennettavissa yleisemminkin. Ihmisellä on tarve tulla huomatuksi, olla olemassa, kokea, että se pieni aika, jonka saa viettää täällä maapallolla, on merkityksellinen laajemmin kuin vain itselle. I was here.
Paris – A Literary Anthology (Edited by Zachary Seager)
“A sparkling celebration of Paris.” Kirjailijoiden ja runoilijoiden pariisi aina Orwellista Balzaciin, kirjailijoiden Eiffel-torniprotestista Gertrude Steinin taiteilijoiden salonkiin.
Richard Fisher: The Long View
Kun pitäisi ajatella tulevaan, ihminen on toivottoman lyhytjännitteinen ja tekee tyhmiä ratkaisuja kvartaalitalouden, vaalikausien tai 24/7 pyörivän uutissyklin kiimassa. Lyhyt tähtäin tuottaa myös toivottomuutta, kun maailmanlopun kello näyttää 90 sekuntia ennen maailmanloppua, ryhdymme helposti ajattelemaan vieläkin lyhyemmällä tähtäimellä. Kuinka siis opetella toisenlaista suhtautumista aikaan? Kiinnostava kirjailijan haastattelu täällä.
Sarah Bakewell: Humanly Possible
Mitä on humanismi ja kuinka se voi? Juuri nyt tuntuu tärkeältä pitää kiinni jostain, josta sanotaan: ”…she shows how the humanist values that helped steer us through dark times in the past are just as urgently needed in our world today.” New York Timesin arvio kirjasta täällä.
Brian Dillon: Essayism
Mieheni valitsema kirja esseistä, esseismistä, jota mm. kirjailija Maggie Nelson kehuu. Guardianin arvion täällä.
Kaveh Akbar: Martyr!
New York Timesin kirjallisuusarvioijien suosittelema kiinnostavan oloinen romaani, josta kirjailija Junot Diazin (joka sai Pulitzer-palkinnon omasta kirjastaan Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä) arvio täällä.