Elämänohje
”Minkä neuvon jättäisin lapsilleni perinnöksi? Minkä niin pitävän ohjeen heille lausuisin, että he voisivat luottaa siihen aina?
Anna sille aikaa.
Mutta kun aikakaan ei aina auta.
Se menee ohi.
Mutta kun ihan kaikki ei mene.
Kun pelaat pöytätennistä, katso palloa. ”
Äh, se kirjoittaa urheilusta, oli ensimmäinen ajatukseni, kun Petri Tammisen uusi kirja Urheilijaelämäkerta ilmestyi. Pallopelejä ja jääkiekkoa? Ei kyllä kiinnosta yhtään. Mutta Petri Tamminen on kuitenkin Petri Tamminen ja minähän luen kaiken mitä Petri Tamminen kirjoittaa. Mukaan lukien tämän kolumnit Hyvä terveys -lehdessä.
Tosiasiassa Tamminen ei (onneksi) kirjoita urheilusta vaan ihmisestä ja tämän suhteesta maailmaan. Tamminen kirjoittaa vähän kuin meistä, joiden olemus on neliö ja maailmassa meitä varten oleva aukko on pyöreä ja sitä vähän hankaa koko ajan kun ei solahda omaan sovittuun aukkoon.
”Lensin Frankfurtiin, jotta voisin matkustaa junalla takaisin Suomeen ja ajatella asioita ja saapua kotiin uutena ihmisenä, mutta kun sitten tuijotin junan ikkunasta saksalaisia peltoja, ajattelin vain, kuinka tarpeettomalla matkalla olen.”
Kirjan takakannessa sanotaan, että Tamminen on ”tiiviin ilmaisun mestari”. Niinkin. Toisaalta tämän näennäisesti karuissakin lauseissa on aina tunnetta ja tunteen mahdollistajaa uskomaton määrä. Tammisella on kyky tavoittaa jotain ihmisen sisimmästä, jotain sellaista vähän noloakin, jota ei oikein uskalla sanoa ääneen, jota jopa piilottelee itseltään. Samalla Tamminen käsittelee ihmistä hellästi; tällaisia me nyt ollaan ja se on ihan okei.
”Ajoin Vierumäelle, otin huoneen, makasin vuoteella ja kävin välillä katsomassa verhojen raosta. Se oli sen matkan neljäs hotellihuone. Aamulla Puhti-ravintolassa istui iso joukko urheilijanuoria ja heidän valmentajiaan. Kaikesta näki, että he tiesivät, mitä he tänään tekisivät, ja että tämä oli jo sitä tekemistä. Tuli olo, että voisi itsekin alkaa tehdä.”
Tammisen kirjoja lukee aina uudelleen. Eli ok. Sovitaan sitten Petri, että kirjoita ihan mistä aiheesta tahansa, luen silti.
Täällä
”Kesken pitkän pyörälenkin mieleeni tuli hyvä lause. Päätin että pysähdyn ja talletan lauseen puhelimen muistiin, mutta jatkoin polkemista. Siitä vauhtini vain kiihtyi. Oikein tunsin kuinka se kohta, jossa olin lauseen keksinyt, jäi kaiken aikaa kauemmaksi ja minä sain mennä täällä.”
