Tunnustan, että kun sain Patti Smithin uusimman kirjan, Book of Days, Päivien kirja (suom. Antti Nylén), ensin käteeni, koin pettymystä. Äh, sitä samaa mitä olen jo seurannut tämän Instagram-tilillä. Jätin kirjan pöydälle pitkäksi aikaa kunnes, jonain tylsistyneenä hetkenä liian ylikierroksilla lukemaan mitään ”kunnollista”, tartuin kirjaan uudelleen, syvennyin. Ja tajusin sen.
Vanity Fairin haastattelussa Patti Smith itse toteaa, että toivoo, että kirja on motivaattori. “That’s what I’m hoping again about this little book, that it’s a motivator, it’ll motivate people to look up things, to read certain things, to go and look at this painting, to learn about this mathematician, or else just create their own book of days.”
Olen Patti Smithin ihailija lähinnä tämän kirjallisen tuotannon kautta. Tämän musiikki on omalle mielelle useimmiten liian rämisevää ja sekavaa. Vaikka olenkin eräässä elämänvaiheessa kuunnellut repeatilla tämän Dancing Barefoot -kappaletta ja käynyt tämän konserteissakin, olen enemmän fasinoitunut tähän tekstin tekijänä kuin laulajana. Just Kids, M Train, Year of The Monkey, Devotion, kaikissa oma kiinnostava ja kiehtovalla tasolla puhuva ääni. Smith tavoittaa kirjoittaessaan jonkun tason arjen yläpuolella, joka jää usein jalkoihin.
Ja siitä syntyy myös Päivien kirjan hienous. Sen sijaan, että sitä kiirehtii lukemaan kuin tavallista kirjaa, siihen kannattaa pysähtyä. Sen sanoma ei ole siinä kuinka hämmästyttäviä tai erikoisia sen kuvat ja havainnot ovat vaan siinä kuinka yhtä aikaa arkisia ja ylevöittäviä ne voivat olla. Ajassa, jossa kaikkea skrollataan kärsimättömästi Patti Smith ehkä haluaa muistuttaa meitä pysähtymään. Siihen ei tarvita ihmeellisiä ulkoisia asioita vaan utelias ja läsnäoleva sisäinen olotila. Kirja voi motivoida, kuten Smith totesi, huomaamaan asioita, inspiroida lukemaan jotain, tutustumaan johonkin taiteilijaan tai hahmottamaan omaa päivien kirjaa.
Smith toteaa New York Timesin haastattelussa, että emme voi ummistaa silmiämme siltä mitä maailmassa tapahtuu, meidän täytyy olla tietoisia ja osallistua yhteiskunnan parantamiseen. Samalla hän toteaa, että me tarvitsemme kipeästi aikaa myös muille asioille, ajattelemiseen, mielikuvituksemme käyttämiseen. Toisin sanoen elämäämme.
Oman elämän pienten ja arvokkaiden asioiden huomaamisesta ja arvostamisesta syntyy lopulta elämän kokemus. Juokse niiden ohi, ja syntyy helposti kiireinen mutta tyhjä elämä.
Siksi olen pettynyt Helsingin sanomien Arttu Seppäsen arvioon kirjasta. Seppänen näkee Smithin kirjan kapeasta ikkunasta, vertaa sitä Smithin aikaisempiin täysin erilaisiin kirjoihin eikä pysty huomaamaan kirjan omaa tyyliä, jonka ei ole tarkoituskaan olla ”erityisen esseemäisiä tai lyyrisiä”.
Kapean ikkunan kautta ei myöskään tule huomanneeksi kirjan kiehtovia vihjeitä ja helmiä.
Vanity Fairin haastattelussa Smith kertoo mm. siitä kuinka on asetellut kuvat niin, että kuva johtaa seuraavaan, aukeaman kuvilla on jokin yhteys, joskus se voi olla vähän piilossa: “That Polaroid I took of Sam, he was reading Beckett and I took that Polaroid, and it’s a really nice picture of Sam, I think, at his kitchen table. And then on the following page, on Beckett’s birthday, there’s a little Polaroid on there. Right? And that’s Ralph Fiennes when he was filming Coriolanus. But I put Ralph there because Ralph also loves Beckett and can recite pages of him. So I just put that in there for a little nod to Beckett lovers.”
Seppänen moittii kirjaa myös siitä, että ”Smith käyttää merkittävän osan teoksen päivistä muistaakseen ystäviensä ja ihailemiensa taiteilijoiden syntymäpäiviä. Se tuntuu turhan ilmeiseltä ja helpolta valinnalta.” Mutta eikö maailmassa, jossa tiedämme koko ajan mitä vastustaa, ole ehkä hyvä muistuttaa meitä siitä mitä me ihailemme, mikä on arvokasta, mikä tekee elämästä arjen ja kielteisten uutisten paineessa myös ainutlaatuista ja arvokasta?
Patti Smithin kirja ei ole eskapismia todellisuudesta vaan se on itse asiassa muistutus läsnäolon tarpeesta. Se ei ole lattea vuosikalenteri eikä se ole vaihtelevalaatuinen kuvakokoelma vaan kehotus osoittaa uteliaisuutta elämää ja sen jokaista päivää kohtaan. On toki kuitenkin niin, että jokainen näkee siinä sen mihin oma uteliaisuus riittää.
Patti Smith tulee Suomeen keikoille 11.-13.6. ja on 12.6. klo 13-14 Keskustakirjasto Oodissa signeeraamassa kirjaa.
Smithillä on meille kaikille myös tärkeä viesti liittyen sosiaaliseen mediaan. NYTimesin haastattelussa hän toteaa, että “What’s dangerous is developing a concept of self through social media’s opinion. Young musicians, young artists, that is not the best way to develop a sense of self. Develop a sense of self by the work you do, by building your own confidence, by listening to your own voice.”
Vanity Fairin haastattelu on muuten kiinnostava myös siitä, että tämä kertoo siinä mitä lukee.
