Günter Grass: Sipulia kuoriessa

Kirjailija Günter Grass kuoli tänään. Täytyy tunnustaa, että kirja, jonka kaikki tuntuvat lukeneet, Peltirumpu, on tainnut jäädä minulta lukematta. Sen lukemattomuuden voi toki korjata. Toivottavasti kustantaja ottaa kirjasta myös uutta painosta mikäli kirjaa ei enää löydy kirjakaupoista. Ehkä kirjastojenkin pitää varautua pieneen kysyntäpiikkiin. Sen sijaan kirjan Sipulia kuoriessa olen lukenut ja vuonna 2008 siitä kirjoittanut … Jatka artikkeliin Günter Grass: Sipulia kuoriessa

Omavaltaista menettelyä

”Romaani rakkaudesta”, lukee Lena Anderssonin kirjan Omavaltaista menettelyä (suom. Sanna Manninen) kannessa. Kyllä niinkin. Toisaalta kirjaa voisi kuvailla näinkin: 214 sivua tuskaa ja ahdistusta. Kirja kertoo Esteristä, joka rakastuu palavasti taiteilijaan, joka ei kenties rakastukaan yhtä kohtalokkaasti Esteriin. Pari kertaa sängyssä yhdessä kierittyään alkaa omituinen kissa-hiiri -leikki niin Esterin omassa mielessä kuin ihan tosielämässäkin. Ester … Jatka artikkeliin Omavaltaista menettelyä

Nolo kirja?

New York Timesin James Parker ja Charles McGrath vastaavat kumpikin kirjoituksessaan kysymykseen: ”Is There Anything One Should Feel Ashamed of Reading?”. Ja löytyihän niitä. Jos sivistynyt ystäväsi tulee kylään, piilotatko DaVinci koodit kaappiin? James Parker pohtii miksi ei silloin oikein tietoisesti nosta DaVinciä pöydälle ja puolusta lukemaansa? Entä brassailetko klassikkokokoelmallasi? Eikö sekin ole vähän noloa? … Jatka artikkeliin Nolo kirja?

Saako klassikoita moittia?

Kirjailija Salman Rushdie kohahdutti kirjallisuuspiirejä tumpuloimalla yksityisiksi tarkoitetut kirja-arvionsa julkisiksi. Niissä hän haukkui mm. Harper Leen ylistetyn esikoisromaanin Kuin surmaisi satakielen. Siinä missä tämä kirja löytyy inspiroivimpien klassikoiden listalta, Rushdiella oli siitä toisenlainen mielipide. Ja siitä alkoi kirjallinen kohu. Saako rakastettuja klassikoita moittia? Saako kirjailija moittia toisen kirjailijan teosta? Eikö se ole ylimielistä? Saako ylipäätään … Jatka artikkeliin Saako klassikoita moittia?

Mitä tapahtuu kun sekoittaa Alice Munroa ja Mark Levengoodia keskenään?

Luin illalla loppuun Alice Munron novellikokoelman Nuoruudenystävä. Kun ei vielä nukuttanut nappasin perään vielä Mark Levengoodin uusimman kirjan Miljoona ruusua. Se on nopealukuinen ja hauska, sopivaa iltalukemista siis. Sen jälkeen valot pois ja nukkumaan. Yö menikin sitten melko surrealistisissa ingmarbergmanilaisissa tunnelmissa Pohjois-Ruotsissa. Eli jos sekoittaa Munroa Levengoodin kanssa, saa Ingmar Bergmanin elokuvan. Munron Nuoruudenystävä oli … Jatka artikkeliin Mitä tapahtuu kun sekoittaa Alice Munroa ja Mark Levengoodia keskenään?

Goethelainen vai gaimanlainen koulukunta?

Kirjailijan työ on aina ollut vähän mystistä ja yksinäistä ja ehkä siksi myös kiehtovaa. Sinne se menee se kirjailija kammioonsa luomaan jotain suurta. Palaa sieltä sitten käsikirjoituspinon kanssa, josta tulee kirja, jonka me luemme, joskus nautimme, joskus emme. Luomisen prosessia on ehkä mystifioitukin. Kirjailijat ovat toki erilaisia, mutta aika moni nykyään tuntuu korostavan enemmän säännöllisen … Jatka artikkeliin Goethelainen vai gaimanlainen koulukunta?