Jos joku lupaa, että jollain ihmeellisellä tekniikalla voi oppia minkä tahansa taidon todella nopeasti, testaan kikkaa mieluusti. Josh Kaufmanin kirja The First 20 Hours – How to Learn Anything Fast lupaa todellakin, että mitä tahansa voi oppia vain 20 tunnissa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä helpommin saa itsensä kiinni ajatuksesta, että olisi kiva vaikkapa opiskella espanjan…
Lue koko juttu
Ei ole helppoa olla kirjailija. Lukijat ovat ahneita, kohtuuttomia ja kyltymättömiä odotuksissaan ja vaatimuksissaan. Ei riitä, että kirjoittaa Finlandia-palkitun kyvyllä vaan vielä pitää saada enemmän. Myönnän: petyin Hannu Väisäsen tarinakokoelmaan Piisamiturkki ja muita kertomuksia. Kirja alkaa kertomuksella äitipuolesta ja piisamiturkista. Tarina on kiistatta omituinen, jollain tavalla surullinen, kovakin. Äitipuoli saa aika kovaa kyytiä ja aika…
Lue koko juttu
Kuinka saada joku rakastumaan? Ja mieluusti juuri minuun… Perinteinen vastaus on tietysti ollut se, että tie toisen sydämeen kulkee vatsan kautta: tarjoa hänelle jotain todella herkullista ja hän on sinun. Vähän aikaa sitten mediassa kohkattiin avokadopastasta ja sen lemmenhoukutinvoimasta. Ruoka on kuitenkin nopeasti syöty ja mistäs sitten puhutaan? Ruuasta? Ruoka-aineista? Kaupparyhmittymistä, joita suositaan? Otatko valko-…
Lue koko juttu
Kirjailija Günter Grass kuoli tänään. Täytyy tunnustaa, että kirja, jonka kaikki tuntuvat lukeneet, Peltirumpu, on tainnut jäädä minulta lukematta. Sen lukemattomuuden voi toki korjata. Toivottavasti kustantaja ottaa kirjasta myös uutta painosta mikäli kirjaa ei enää löydy kirjakaupoista. Ehkä kirjastojenkin pitää varautua pieneen kysyntäpiikkiin. Sen sijaan kirjan Sipulia kuoriessa olen lukenut ja vuonna 2008 siitä kirjoittanut…
Lue koko juttu
”Romaani rakkaudesta”, lukee Lena Anderssonin kirjan Omavaltaista menettelyä (suom. Sanna Manninen) kannessa. Kyllä niinkin. Toisaalta kirjaa voisi kuvailla näinkin: 214 sivua tuskaa ja ahdistusta. Kirja kertoo Esteristä, joka rakastuu palavasti taiteilijaan, joka ei kenties rakastukaan yhtä kohtalokkaasti Esteriin. Pari kertaa sängyssä yhdessä kierittyään alkaa omituinen kissa-hiiri -leikki niin Esterin omassa mielessä kuin ihan tosielämässäkin. Ester…
Lue koko juttu
New York Timesin James Parker ja Charles McGrath vastaavat kumpikin kirjoituksessaan kysymykseen: ”Is There Anything One Should Feel Ashamed of Reading?”. Ja löytyihän niitä. Jos sivistynyt ystäväsi tulee kylään, piilotatko DaVinci koodit kaappiin? James Parker pohtii miksi ei silloin oikein tietoisesti nosta DaVinciä pöydälle ja puolusta lukemaansa? Entä brassailetko klassikkokokoelmallasi? Eikö sekin ole vähän noloa?…
Lue koko juttu
Kirjailija Salman Rushdie kohahdutti kirjallisuuspiirejä tumpuloimalla yksityisiksi tarkoitetut kirja-arvionsa julkisiksi. Niissä hän haukkui mm. Harper Leen ylistetyn esikoisromaanin Kuin surmaisi satakielen. Siinä missä tämä kirja löytyy inspiroivimpien klassikoiden listalta, Rushdiella oli siitä toisenlainen mielipide. Ja siitä alkoi kirjallinen kohu. Saako rakastettuja klassikoita moittia? Saako kirjailija moittia toisen kirjailijan teosta? Eikö se ole ylimielistä? Saako ylipäätään…
Lue koko juttu
Luin illalla loppuun Alice Munron novellikokoelman Nuoruudenystävä. Kun ei vielä nukuttanut nappasin perään vielä Mark Levengoodin uusimman kirjan Miljoona ruusua. Se on nopealukuinen ja hauska, sopivaa iltalukemista siis. Sen jälkeen valot pois ja nukkumaan. Yö menikin sitten melko surrealistisissa ingmarbergmanilaisissa tunnelmissa Pohjois-Ruotsissa. Eli jos sekoittaa Munroa Levengoodin kanssa, saa Ingmar Bergmanin elokuvan. Munron Nuoruudenystävä oli…
Lue koko juttu
Kirjailijan työ on aina ollut vähän mystistä ja yksinäistä ja ehkä siksi myös kiehtovaa. Sinne se menee se kirjailija kammioonsa luomaan jotain suurta. Palaa sieltä sitten käsikirjoituspinon kanssa, josta tulee kirja, jonka me luemme, joskus nautimme, joskus emme. Luomisen prosessia on ehkä mystifioitukin. Kirjailijat ovat toki erilaisia, mutta aika moni nykyään tuntuu korostavan enemmän säännöllisen…
Lue koko juttu
Alan ymmärtää kirjailijoiden toisen teoksen ongelman. En siksi, että olisin itse tehnyt ensimmäisestä postauksesta loisteliaan ja kehutun mestariteoksen vaan siksi, että ensimmäinen tulee jotenkin kevyesti, pusaamatta, ajattelematta mihin on sitoutunut. Toinen on sellainen, mitä joutuu ajattelemaan. Onko tämä aihe sopiva toiseksi? Ei ehkä, liian pinnallinen, syvällinen, monimutkainen, yksinkertainen. Sävykin alkaa muotoutua vasta toisessa ja kolmannessa;…
Lue koko juttu