Siinä missä Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen ykkösosa oli utuista muistelua ja jonkinlaista unennäön ja toden välimaastoa, kakkososassa päästään jo toimintaan. Oikeastaan Swannin rakkaus voisi hyvin olla nimetty myös: Sairaus nimeltä Swannin rakkaus. Rakkaus tuntuu olevan pakonomainen, omistamiseen tähtäävä vankila. Ykkösosassa Kertoja joutui samankaltaisen kiihkon valtaan pakonomaisessa tarpeessaan äidin suudelmaan, nyt Swann on omassa vankilassaan pakonomaisen…
Lue koko juttu
”Kerron ajattelevani välillä, että elämme meitä aikaisemmin eläneiden ihmisten mielikuvituksessa. saan äänestää, käyttää omaa rahaa ja tehdä töitä ilman aviomiehen suostumusta vain, koska ennen minua eläneet ihmiset olivat kuvitelleet maailman, jossa se on mahdollista.” Elina Hirvonen: Rakkauksien lokikirja (Wsoy, 2023) Virginia Woolf on ehkä tunnetuin kirjastaan Room of one’s own (Oma huone, suom. Kirsti Simonsuuri).…
Lue koko juttu
Rakkaus, oman kokemukseni mukaan, voi olla yhtä aikaa ihanaa ja ahdistavaa. Rakkaus voi tulla ”väärään” aikaan, se voi sotkea elämää, se voi olla olematta vastavuoroista tai se voi olla huumaavassa pilvessä kulkemista, jossa yhtäkkiä kaikki näyttää toisenlaiselta, kuin joku olisi laittanut viimeinkin valot päälle. Se voi olla epäilevää (onko tämä varmasti ”se oikea”), se voi…
Lue koko juttu
Tästä se lähtee! Proust-piiri keskustelee Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -klassikon ykkösosasta Swannin tie I: Combray huomenna. Piiristä enemmän tietoa täällä. (Jos haluat mukaan, vielä ehtii. Uutiskirje, jossa on linkki huomiseen keskusteluun lähtee kuitenkin jo tänään, mutta viimeistään kakkososaan pääsee!) Järkäle on aloitettava jostain ja joskus ja nyt hetki on koittanut. Olen sanonut aikaisemminkin, että…
Lue koko juttu
Tuntuu sopivalta startata Proust-piiriin (jonka starttikeskustelu on tänään) lukemalla, mitäpä muuta kuin Proustia. Koska varsinainen keskustelu Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen ensimmäisestä osasta on kuitenkin vasta 10.8., tartuin ensin Proustin Lukijaan (suom. Sampsa Laurinen). Kuinka Proust itse hahmottaa lukemisen? Pakko sanoa, että aloittaessani tämän esseen putosin samaan loputtomalta tuntuvaan kuoppaan kuin joskus aikaisemmin yrittäessäni lukea Kadonnutta…
Lue koko juttu
Tätä kuvan kirjaa en ole vielä lukenut. Olin tilannut kirjan Amazonista, mutta kun sen tuleminen kesti, kävin Akateemisessa, jossa se jo oli hyllyssä ja nappasin kirjan heti mukaan. Parin päivän kuluttua toinen tuli postissa. Kiinnostavasti kannet olivat erilaiset ja jäin miettimään, kumpaan kallistuisin. Jos valitsisin kirjan vain sen kannen perusteella, kumman kaa lähtisin kotiin? Vaikka…
Lue koko juttu
Kesäkuun alussa vietettiin dekkariviikkoa ja jäin miettimään miksi en ole pitkään aikaan lukenut dekkareita. Totuttuun tapaan hankin aina uusimman Donna Leonin, mutta nekin ovat viime vuosina jääneet lukematta. Jotenkin dekkari tuntuu kaiken kirjatarjonnan keskellä helposti ajan tuhlaukselta, lukemiskokemukselta, jotka on kyllä imaiseva ja vetävä, mutta josta lopulta jää aika vähän käteen? Dekkariviikko tuntui sopivalta ajankohdalta…
Lue koko juttu
Ystävä kysyi minulta tänään, että mistä saan aikaa lukemiseen. Tylsä vastaus: vähemmän somea (ja läppäriltä sarjoja). Some on kuitenkin kinkkinen juttu. Kesän tullessa yhä useampi julistaa pitävänsä sometauon. Aika moni palaa hetken päästä takaisin. Kuka uskaltaisi heittäytyä aitoon elämään ihan kokonaan? Ja mitä se edes on? Kirjailija Matt Haig postasi noin kuukausi sitten lähtevänsä Instagramista.…
Lue koko juttu
Tunnustan, että kun sain Patti Smithin uusimman kirjan, Book of Days, Päivien kirja (suom. Antti Nylén), ensin käteeni, koin pettymystä. Äh, sitä samaa mitä olen jo seurannut tämän Instagram-tilillä. Jätin kirjan pöydälle pitkäksi aikaa kunnes, jonain tylsistyneenä hetkenä liian ylikierroksilla lukemaan mitään ”kunnollista”, tartuin kirjaan uudelleen, syvennyin. Ja tajusin sen. Vanity Fairin haastattelussa Patti…
Lue koko juttu
”Yhdyn tuohon yhdeksänkymmentäyhdeksänplusyksiprosenttisesti, Elliot Wilburg Stockton myönsi…” Mitä hemmettiä? Eikö olisi helpompaa sanoa sata? Moni muukin sana on Georges Perecin käännöksessä omituinen. Kääntäjä Ville Keynäs kertoo suomentajan jälkisanoissa kuinka teoksen ilmestyessä 1969 se sai valtavasti huomiota ja kiitosta. Ainoastaan yksi kriitikko ei tajunnut mistä oikein kohkataan. Hän ei ollut huomannut, että kirjan varsinainen juju on…
Lue koko juttu