Uusin kirjoitus
Kaksi suuresti arvostamaani ihmistä ja kirjailijaa saman aiheen kimpussa: ihmisen elämän hauraus. Pirkko Saisio ja Hannu Mäkelä kirjoittavat molemmat vakavasta sairastumisesta, sen herättämistä ajatuksista ja tuntemuksista ja elämän loppumiseenkin liittyvistä tunteista. Kirjailijat kirjoittavat eri tavalla ja tyylillä, mutta yksi kysymys on molemmilla mielessä: näenkö ensi kesää? Kuten Saisio kirjoittaa: “Pohjoisen ihmiselle vuosi päättyy syksyyn.Näenkö ensi…
Haluatko kuulla lisää Levottomalta lukijalta?
Jätä sähköpostiosoitteesi, jos haluat saada silloin tällöin viestejä Levottomalta lukijalta: tietoa mahdollisista tulevista Lukureiveistä, tapahtumista, lukemiseen liittyvistä jutuista ja myöhemmin ehkä myös Levottoman lukijan uutiskirjeen.
Emme vielä tiedä tarkalleen, mitä kaikkea on tulossa — mutta lupaamme lähettää vain Levottomaan lukijaan ja lukemiseen liittyvää sisältöä. Voit poistua listalta milloin tahansa.
Kirjahyllystä 41/365
Banana Yoshimoto: Kitchen (suom. Kai Nieminen) ”Keittiö on minulle maailman rakkain paikka. … Minä ja keittiö, muuta ei ole jäljellä. Pikkuriikkisen lohdullisempi ajatus kuin että olisin aivan yksin. Kun olen hyvin väsynyt, mieleeni ajelehtii kaikenlaisia ajatuksia. Niin kuin että kun kuolema joskus tulee toivoisin kohtaavani sen keittiössä. Haluan katsoa sitä pelottomasti silmästä silmään, yksin kylmässä…
Kirjahyllystä 40/365
Yann Martel: Piin elämä (suom. Helene Bützow) ”Hyvin harva haaksirikkoutunut voi sanoa selvinneensä merellä yhtä kauan kuin herra Patel, eikä yksikään toinen täysikasvuisen bengalintiikerin seurassa.” Yann Martelin kirja Piin elämä on ollut mieletön menestys. Vuoden 2016 haastattelussa Martel on kertonut, että sitä on myyty yli 13 miljoonaa kappaletta, se voitti Booker palkinnon ja huippuohjaaja Ang…
Kirjahyllystä 39/365
Eva Dahlgren: Kuinka lähestyä puuta (suom. Ulla Lempinen) ”Pitäisi kirjoittaa sanat uuteen lauluun, ja niistä on pakko tulla hyvät. Parhaat. En löydä tietä sisään. Minusta tuntuu, että intoni nousisi pienistä kehuista. Hassua mutta totta. Kehuista. Siitä että tuntee itsensä suureksi ja mahtavaksi. Ja vaikka olisi petollista tuntea itsensä hiukan suuremmaksi kuin oikeasti on, niin se…
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 7 – Sodoma ja Gomorra I-II (suom. Inkeri Tuomikoski)
Kutsuilla, Balbecissa ja junassa. Kun lopetin seitsemännen osan lukemisen tuntui siltä, että olin viettänyt aikaa kuukausikaupalla eri junissa halkoen Ranskan maaseutua. Olin jo ehtinyt unohtaa Guermantesin ruhtinattaren odotetut kutsut, Jupienin ja paroni de Charlusin kohtaamisesta puhumattakaan. Proustin lauseiden rytmin syövereissä tapahtumat tuntuvat menettävän merkitystään, on kuin näkisi unta… ”Silloin tämmöisestä syvästä unesta havahtuu uuteen aamuun…
Kirjahyllystä 38/365
Markku Pääskynen: Tämän maailman tärkeimmät asiat ”Ehkä hän oli kuvitellut olevansa erilainen ja ainutkertainen. Olin joskus sanonut kuvitelmaa ainutkertaisuudesta elämänvalheeksi, väitin ettei yksilöitä ollut, jokainen ihminen on summa näennäisen ainutlaatuisia ominaisuuksia jotka ovat kaikille yhteisiä. Ehkei vanha itämainen teoria ollut väärässä: maailmassa on vain yksi ihminen joka vaihtaa paikkaansa ja olomuotoaan niin nopeasti ettemme sitä…
Kirjahyllystä 37/365
Martin Page: Kuinka minusta tuli tyhmä (suom. Anu Partanen) ”Kiinalaisessa sananlaskussa sanotaan suurinpiirtein, että kala ei tiedä koska se kusee. Se pätee täydellisesti myös intellektuelleihin. Älykkö on vakuuttunut omasta älykkyydestään, koska hän käyttää aivojaan. Muurari käyttää käsiään, mutta hänelläkin on aivot, jotka voivat sanoa hänelle ’Hei, seinä on vino ja olet sitä paitsi unohtanut panna…
Kirjahyllystä 36/365
Sempé-Goscinny: Les vacances du petit Nicolas Mitä me tehtiin ennen kuin meillä oli Duolingoa? Ai niin, luettiin kirjoja! Horjuvat ranskan opintoni jatkuvat edelleen. Aloitin ranskan opiskelun D-kielenä, kirjoitin ylioppilaskirjoituksissakin. Vahvemmin motivoiduin ollessani töissä Brysselissä. Bryssel on mahtava kaupunki ranskan harjoitteluun. Kaupunki on täynnä huonosti ranskaa puhuvia ihmisiä eikä kukaan jaksa paheksua aksentteja, virheitä tai ääntämisen…
Kirjahyllystä 35/365
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (suom. Kristiina Drews) Lucia Berlin on helmi. Hieno, raaka, rehellinen, surullinen, kiehtova, älykäs, terävä, herkkä ja ehdottomasti johonkin lohduttomuuteen ja alakuloiseen ajatteluun taipuvainen elämän säälimätön tulkki. ”Ainut syy, miksi olen elänyt niin pitkään, on siinä että olen päästänyt irti menneisyydestäni. Sulkenut oven surulta, katumukselta, menneiden murehtimiselta. Jos päästäisin…
Kirjahyllystä 34/365
Naoki Higashida: Miksi minä hypin (suom. Mikko Pihlajavirta) ”Sellaisia me vain olemme. Emme yksinkertaisesti tiedä miten saisimme hommat hoidettua omin päin samalla tavalla kuin te teette. Haluamme kuitenkin onnistua niin hyvin kuin mahdollista, kuten kaikki muutkin. Kun vaistoamme teidän luovuttaneen meidän suhteemme, tunnemme olomme kurjaksi. Olkaa siis kilttejä ja auttakaa meitä loppuun asti.” Muistan, että…
Kirjahyllystä 33/365
Veikko Huovinen: Pojan kuolema ”Millainen Pekka oli luonteeltaan. Siinäpä vasta arvoitus. Tunsin hänet ja en tuntenut. Hän oli varsin erikoislaatuinen pojaksi ja nuoreksi mieheksi. Hyvin kirjava punos, pahimmillaan kuin riimuverkon imake. Herttaisuus, lukeneisuus, haavemielisyys, humaanisuus ja avuttomuus käytännön asioissa taistelivat groteskiuden, itsepäisyyden, satiirisen nokkeluuden, laiskuuden, ylimielisyyden ja kriittisen älyn kanssa. Pikkusielu hän ei ollut.” Isän…
Kirjahyllystä 32/365
Michael Cunningham: Tunnit Helmikuu ja kirjahyllyn B-hyllykkö. Elokuvassa The Hours, joka perustuu tähän Michael Cunninghamin saman nimiseen kirjaan (suomeksi Tunnit, suomentajana Marja Alopaeus), kuvataan dramaattisesti yhtenä romaanin naisista Virginia Woolfin elämää ja kuolemaa. Nicole Kidman tekee vakuuttavan suorituksen Virginia Woolfina. Kun tämä lähtee maanisesti jalat päättäväisesti maata tampaten kävelylle, kerää kiviä taskuunsa matkalta ja määrätietoisesti,…
Kirjahyllystä 31/365
Kazuo Ishiguro: Klara and The Sun “I believe I have many feelings, the more I observe, the more feelings become available to me.” Kazuo Inshigurolla on tapana heittää lukija heti kirjan alussa tuntemattomaan maastoon ilman kompassia, omilleen. Kirjan edetessä lukija saa pieniä vihjeitä, mutta juuri niin vähän, että tuntuu koko ajan siltä, että on vähän…